maanantai 21. maaliskuuta 2011

Killjoys, make some noise!

Eilen oli mahtava ilta, kiitos My Chemical Romancen :)

En ole mitenkään erityisemmin kyseistä bändiä kuunnellut, mutta kun tuli mahdollisuus päästä katsomaan, ostin lipun. Lipun osto ei todellakaan ollut huono idea, nimittäin tajusin siinä bändiin tutustuessani että sehän on aivan mahtava yhtye!
Lämppärin kunnian sai suomalainen bändi Iconcrash, jonka biisi Everlasting oli häiritsevän tuttu (voiko joku please kertoa miksi?!). Ite en Iconcrashista erityisemmin tykännyt, eikä kyllä tainnut muu yleisökään ihan innostua.
Ite istuin lavalta katsottuna ihan oikeammanpuolimmaisessa lohkossa, rivillä 14. Näkyvyys oli siis mahtava, eikä olis tullut mieleenkään ahtautua sinne permannon hientuoksuiseen tukahduttavaan surmanloukkuun, mistä viiden minuutin välein kiskottiin pyörtyneitä pois.

Koko paikka kirjaimellisesti räjähti kun itse pääjehu MCR asteli lavalle. Itseasiassa bändi veti ihan äärettömän hyvin livenä!
Yhtye oli sekoitellut setlistille sekaisin uusia ja vanhoja kappaleita, ja mikään biiseistä ei jättänyt kylmäksi. Yleisö oli innoissaan mukana laulamassa ja hyppimässä, ja "sivusta" katsottuna olin tosi vaikuttunut.
Monet fanit nähtävästi muistelevat sitä kun laulaja Gerard Way hoki jossain välispiikissään hysteerisenä "never ever stop running". Okei, vaikka niin :D

Itse olisin halunnut kyllä kuulla vaikka Party PoisoninGive 'Em Hell Kid:in tai Save Yourself, I'll Hold Them Back:in. Bändi soitti kuitenkin Vampires Will Never Hurt You:n, joka oli mukava yllätys koska biisi on ensimmäiseltä albumilta :)
Pakko kyllä sanoa, että bändillä ei ole kovinkaan montaa biisiä mitä en settilistalle ottaisi.
Erityismaininta on pakko antaa varsinkin soittajien lavaeläytymiselle. Isoimmat propsit kyllä lähtee kitaristi Ray Torolle, joka moshaili äärettömän coolin näköisesti. Toron headbang oli suorastaan hypnotisoivaa.
En ole varmaan koskaan liikuttunut keikalla niin paljon kuin Cancerin aikana. Koko halli pimeni lukuunottamatta Gerardiin tähdättyä spottivaloa. Yleisöstä tuli valomeri kännyköineen, sytkäreineen ja valotikkuineen. Näky oli sanoinkuvaamattoman kaunis.

Kiitänkin My Chemical Romancea ihanasta illasta ja hyvästä fiiliksestä.

3 kommenttia:

  1. ölölöl tosiaan oli MAHTAVA keikka ja siellä permannon surmanloukussa oli ihan mahtavaa ja parasta 8OO♥ ja koko keikka oli uskomattoman WOOOAAHHH mut en nyt kirjota romaanii siitä ja everlasting tms oli yhes mainokses kai joskus vuonna nakkimuusi et siitä kai tuttu :--------D ölö moi

    VastaaPoista
  2. tosi kivan oloinen blogi sulla, jään seurailee ;)

    http://saara-kissntell.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Saanko lukea? Kirjoitan itsekin blogia musiikista/laulujen kirjoittamisesta, joten saa lisäillä myös lukijaksi, jos tykkää.

    -Haruka

    VastaaPoista

Voit myös vapaasti ehdottaa arvosteltavaa/esiteltävää/kuunneltavaa meille :)